Sunnuntaina 20.2.2011 vaikka ilma oli raikkaan kirpakka, oli paikalla ihmeen paljon punaposkista markkinaväkeä. Makkaran -ja muikunsyönnin väliin mahtui myös keskustelua tärkeistä asioista:kyseltiin ja pohdittiin minimieläkettä, mikä olisi lasten paras hoitomuoto ja miten terveyskeskukset saisi toimiviksi.
Tänään on terveysteema tullut esille myös uutisissa ja näyttää siltä, että kaikki puolueet ovat yksimielisiä siinä, että hyvä kunnallinen terveydenhuolto on a ja o.Puolueet eroavat kuitenkin näkemyksissään siinä, miten se aikaansaadaan. Mielestäni keskustelussa on unohdettu täysin sisältönäkökohta. Terveydenhuoltoa ei koskaan saada hyväksi jos terveydenhuollon tärkein yksikkö,potilas,unohdetaan. Potilas tarvitsee aikaa; aikaa kertoa vaivoistaan, aikaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, aikaa riisua ja näyttää kipeitä paikkojaan ja aikaa keskustella lääkärin tai hoitajan tai terapeutin kanssa yhdessä siitä miten vaiva hoidetaan. Auttaja taas tarvitsee aikaa ymmärtääkseen potilaan ongelmat ja miettiäkseen sen jälkeen, miten ne ratkaistaan - ja mieluummin potilaan kanssa yhdessä.
On selvää,että tämä ei suju viidessä eikä kymmenessäkään minuutissa. Jos kuitenkin panostetaan potilaan kohtaamiseen, väitän,että säästämme paljon. Potilaan ei tarvitse tulla useita kertoja saman asian vuoksi, ongelmat ja ratkaisut saadaan mahdollisimman pian ns työn alle ja hoidettavaksi vieläpä oikeaan osoitteeseen. Paitsi, että näin säästyy rahaa, säästyy myös potilaan ja hoitohenkilöiden hermot.
Olin pienellä päiväkävelyllä Rantatiellä ja jäin aivan lumoutuneena katsomaan pientä noin 1-1 1/2 vuotiasta tyttöstä, joka oli isänsä kanssa ulkoilemassa. Tyttönen oli löytänyt pienen kepin ja nosteli sillä lunta tienpenkasta. Ja sitä riemua! Hän hekotti ääneen kun lumi kimalteli ja väistyi kepin tieltä. Nauru ja onnellisuus ei totisesti aina tarvitse suuria puitteita!
